Viisi asiaa, joita media ei halua sinun tietävän kannabiksesta

2 10 2009

Tuoreimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kannabis ei tuhoa aivojasi, eikä se aiheuta keuhkovaurioita tupakan tavoin – mutta näitä faktoja et kuule perinteisistä uutisista.

Tiedelehti Science julkaisi lähes neljä vuosikymmentä sitten New Yorkin yliopiston sosiologi Erich Gooden artikkelin, jossa kerrottiin median osallisuudesta kannabiksen kieltolain ylläpitämiseen.

Hänen mukaansa “Testit ja kokeet, joissa keskitytään esittelemään kannabiksen käytön tuhoisaa vaikutusta, saavat valtaisan huomion mediassa ja niiden johtopäätökset hyväksytään valtaväestössä faktoina. Mutta sitten kun nämä tutkimukset kumotaan huolellisesti, tai jos myöhemmät löydökset ovat ristiriidassa alkuperäisväitteiden kanssa, sitä ei huomioida lainkaan.”

Katsaus nykypäivän valtavirtamediaan osoittaa, että vain vähän on muuttunut. Uutiskanavat antavat yhä vain vähän painoarvoa tieteellisille tutkimuksille, jotka horjuttavat Yhdysvaltain hallituksen pitkäaikaista huumepropagandaa. Pahimmissa tapauksissa ne jätetään täysin vaille huomiota.

Seuraavaksi esittelemme viisi viimeaikaista tarinaa, jota nykypäivän media ei halua sinun tietävän kannabiksesta:

schizophrenia_258785

1. Kannabiksen käytöllä ei ole yhteyttä skitsofreniaan

Parin viime vuoden aikana kansainvälinen media on kernaasti julkaissut tutkimustietoa, jonka mukaan kannabiksen käytöllä on yhteys mielenterveyden ongelmiin.

Kenties kaikista näkyvimmin kerrottiin vuoden 2007 raportista, jonka mukaan kannabis “voi lisätä riskiä psykoosihäiriöihin myöhemmin elämässä 40 prosentilla”. Tätä korostivat etenkin Yhdysvaltain huumevastaiset virastot.

Onko siinä siis perää, että kannabiksen käyttö lisää mielisairauksia? Ei laisinkaan, kertoo heinäkuinen tutkimusartikkeli Schizophrenia Research -lehdessä.

Brittiläisen Keelen yliopiston lääketieteellisen koulukunnan tutkijat vertasivat kannabiksen käytön ja skitsofreniatapausten suhdelukua Briteissä vuosien 1996 ja 2005 välillä. Tutkijoiden mukaan “skitsofrenian ja psykoosien esiintyvyys ja yleisyys olivat joko vakaita tai laskusuunnassa” kyseisen ajanjakson aikana, vaikka kannabiksen käyttö kansalaisten keskuudessa oli noususuhdanteessa.

“Skitsofreniadiagnoosien ja psykoosien odotettu nousu ei toteutunut yli 10 vuoden ajanjaksolla”, tutkijat päättelivät. “Tämä tutkimus ei siten tue erityistä syy-yhteyttä kannabiksen käytön ja psykoottisten häiriöiden välillä. – – Tämä tukee aiempia olettamuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttäjien määrän kasvu ei aiheuta mielenterveysongelmien lisääntymistä”.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä muutama kansainvälinen uutistoimisto on raportoinut tutkimuksesta. Sen sijaan yksikään yhdysvaltalainen (tai suomalainen -toim.huom.) uutiskanava ei ole julkaissut tutkimusta.

keuhkot

2. Kannabiksen savu ei vaurioita keuhkoja kuten tupakka

Kaikki tietävät, että pilvenpoltto on ainakin yhtä vaarallista, ellei jopa vaarallisempaa keuhkoille kuin tupakointi. Vai mitä?

No ei ole, kertoo uusiseelantilainen tutkimus elokuulta European Respiratory Journalissa.

Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat vertasivat kannabiksen ja tupakan polttamisen vaikutuksia keuhkojen toimintaan yli 1000 aikuisella.

He raportoivat: “Kumulatiivinen kannabiksen käyttö assosioitui suurempaan vitaalikapasiteettiin (se määrä ilmaa, joka voidaan voimakkaasti puhaltaa ulos täysistä keuhkoista), keuhkojen kokonaistilavuuteen, toiminnalliseen loppukapasiteettiin (keuhkoissa oleva ilmamäärä passiivisen uloshengityksen lopussa) sekä jäljelle jäävään tilavuuteen.”

“Kannabiksella todettiin yhteys myös suurempaan hengitysteiden vastustuskykyyn, mutta ei uloshengityksen tilavuuteen sekunnin mittauksella (maksimimäärä ilmaa, joka voidaan puhaltaa ulos ensimmäisen sekunnin aikana vitaalikapasiteettitestissä), nopeutetun uloshengityksen suhdelukuun tai siirtokertoimeen. Sitä vastoin tupakan käyttöön liitettiin alempi uloshengityksen tilavuus (sekunnin mittaus), alempi nopeutetun uloshengityksen suhdeluku, alempi siirtokerroin sekä suurempi staattinen keuhkotilavuus, mutta ei hengitysteiden vastustuskyky.”

Heidän loppupäätelmänsä oli, että “Kannabiksella näyttäisi olevan tupakkaan verrattuna erilaiset vaikutukset keuhkoihin”.

Kuten ennustaa voi, tiedemiesten “epämiellyttävä totuus” ei saanut palstatilaa yhdessäkään mediassa.

brains

3. Kannabiksen käyttö ei vahingoita, vaan voi jopa suojata aivoja

Tuhoaako pilvenpoltto aivosoluja? Alkoholi varmasti tuhoaa, ja monet kannabislainsäädännön muuttamista vastustavat tahot väittävät, että kannabiksen tuhoisat vaikutukset aivoihin olisivat jopa pahemmat. Ovatko he oikeassa?

Eivät, ainakaan tänä kesänä ilmestyneen Neurotoxicology and Teratology -julkaisun artikkelin mukaan.

Kalifornian yliopiston tutkijat San Diegossa tutkivat valkoisen aineen eheyttä nuorilla, joilla on historiaa ylenpalttisen juopottelun tai kannabiksen käytön osalta. Raportin mukaan alkoholin suurkuluttajilla (pojat jotka joivat yli viisi annosta, tytöt jotka joivat yli neljä annosta kerralla) näkyi vaurioita valkoisessa aineessa kahdeksalla aivojen osa-alueella.

Sen sijaan alkoholin suurkuluttajilla, jotka käyttivät myös kannabista, näkyi vähemmän vaurioita seitsemällä alueella kahdeksasta.

“Juopottelijat, jotka käyttivät myös kannabista, eivät näyttäneet yhtä yhdenmukaisia poikkeamia verrattuna raittiisiin, kuten pelkkien juopottelijoiden ryhmässä oli”, tutkijat päättelivät. “On mahdollista, että kannabiksella saattaa olla joitakin hermoja suojelevia ominaisuuksia, kun kyse on alkoholiin liittyvän hapettavan stressin tai glutamaatin tai vastaavien aineiden aiheuttamien hermosolukuolemien vähentämisistä”.

Tähän päivään mennessä, ainoastaan kourallinen Yhdysvaltojen uutiskanavista (eikä yksikään suomalainen -toim. huom.) on raportoinut tutkimuksesta.

gate

4. Kannabis on päätepysäkki, ei niinkään portti koviin huumeisiin

Hälyttävät väitteet siitä, että kannabiskokeilut väistämättä johtavat muiden laittomien huumeiden käyttöön jatkuvat yhä mediassa, vaikka tilastotiedot osoittavat, että valtaenemmistö kannabiksen kokeilijoista ei koskaan siirry esim. kokaiinin tai heroiinin käyttäjiksi.

Tämän lisäksi, on valmistumassa uusi tutkimus, jonka mukaan kannabis saattaa myös hillitä käyttäjän halua siirtyä ns. koviin huumausaineisiin.

Neuropsychopharmacologyn kesäkuun numerossa pariisilaiset tutkijat päättelivät, että suullisesti nautittu THC eläimillä hillitsi taipumusta opiaattiriippuvuuteen.

Lisäksi tänä kesänä, New Yorkin osavaltion Psykiatrisen instituutin tutkijat raportoivat American Journal on Addictions -julkaisussa, että vieroitushoitopotilaat, jotka käyttivät kannabista ajoittain, pysyivät todennäköisemmin mukana opiaattihoidossa loppuun saakka.

Vaikka lehdistötiedote ensinmainitusta tutkimuksesta julkaistiin physorg.comissa heinäkuun seitsemäntenä, kumpikaan näistä tutkimuksista ei saanut huomiota valtamediassa.

hasispiikki

5. Hallituksen kannabiksenvastaiset mainokset eivät hillitse, vaan ennemminkin kannustavat kannabiksen käyttöön

Tokihan monet meistä tietävät, että Yhdysvaltain hallituksen 2 miljardin dollarin mainoskampanja kannabista vastaan epäonnistui vakuuttamaan katsojat kannabiksen haitallisuudesta, mutta kukapa olisi arvannut, että tulokset olivat näinkin huonoja?

Health Communication -julkaisun verkkoartikkelin mukaan Pennsylvanian yliopiston Annenbergin tiedonvälityksen laitoksen kyselytutkimus osoittaa, että hallituksen yleisötiedotteet vain kannustivat kannabiksen käyttöön.

Tutkijat mittasivat yli kuudensadan 12–18-vuotiaan nuoren asenteita sen jälkeen, kun he olivat katsoneet 60 hallituksen rahoittamaa kannabisvastaista mainosta televisiosta.

He kiinnittivät huomiota erityisesti siihen, oliko kannabisaiheisen kuvaston käyttäminen (marihuanasavukkeiden käsittely, kannabiksen polttamisen kuvaaminen) yhteydessä katsojien kannabiksen käytön rohkaisemiseen.

Viestit, joissa kuvattiin teinejä yhdistettynä kannabikseen, olivat “selvästi vähemmän tehokkaita kuin muut”, tutkijat kertovat.

“Mainosten kannabiskohtausten negatiivinen vaikutus ei poistu, vaikka mukana olisikin voimakkaita kannabiksenvastaisia argumentteja, ja vaikutus koskee etenkin nuorisoryhmiä, jotka usein ovat tällaisten kannabisvastaisten mainosten kohderyhmää (varsinkin korkean riskin nuoret)”, tutkijat päättelivät. “Näille nuorille kannabisvastaiset mainokset eivät välttämättä ole hyvä strategia”.

Lienee tarpeetonta sanoa, että yksikään valtamedian uutiskanava – varsinkaan ne, jotka lahjoittivat mainosaikaa useille näistä ahdistavista mainoksista – ei ole julkaissut tätä tutkimusta.

Lähde:

http://www.alternet.org/media/142815/5_things_the_corporate_media_don%27t_want_you_to_know_about_cannabis


Toiminnot

Tietoja

42 vastausta

6 10 2009
Mika

Hienoa uutisointia – ja tärkeä pointti tehty! Jatkakaa hyvää työtä!

6 10 2009
Mati

oha se näinkin, mutta kannabiksen käyttäjät kärsivät useimmiten masennuksesta. Kaikella on kääntöpuolensa, myös kannabiksella.

7 10 2009
Puhv

tosin onko käyttäjilä ennen kannabiksen käyttämistä masennuksen oireita..en voisi sanoa että yksin kannabis aiheuttaisi masista… joka asiasta löytää huononpuolen kun tarpeeksi kääntää kiviä.. koitetaan nyt vaan etsiä niitä positiivisia juttuja.. eks yeah ;)

24 04 2010
nimetön

Ehkä se masennus johtuu siitä depressisyydestä miten tämän maan valtiovalta on aiheuttanut ihmiselle.

10 10 2010
agrgre

Nyt tuli kyllä uusi väite omille korvilleni. Itse olen nimittäin kuullut täysin päinvastaista.

7 10 2009
keijo

minut on aivopesty.

7 10 2009
Nimetön

Täysi päihteettömyys on vielä terveellisempää.

12 03 2010
nimetön

Mutta ajatteleppa krooninen jatkuva kipu 24/7 jokapuolella kehoa, mihin ei auta kuin morffiini, puhun kokemuksesta-olen kärsinnyt valtavista kivuista jo kahdeksan vuoden ajan. Löysin kannabiksen n. puolitoista vuotta sitten ja suosittelen sitä kyllä kipupotilaille joille ei muuta helpotusta ole. Ennemmin käytän kannabista kuin morffiinia !!!!!!!! Paljon turvallisempaa !!!

13 03 2012
Ongelman alkulähteille

Kannattaa mielummin paneutua siihen mistä kipu johtuu..

19 02 2012
Töröpää

Höpö höpö..

7 10 2009
Uni

Kannabis aiheuttaa yleensä ohimenevää masennusta joka taukoilemalla katoaa.
Oha se paska homma sillon ku ei osata ottaa itteä niskasta kiinni. Vastuuta siinä hampunkin polttelussa pitää olla vaikka ei muistutakkaan siitä kivuliaalla krapulalla.

5 03 2012
Nimetön

yhdyn tähän. olen ollut tietoinen lievästä masennuksesta jo vuosia, jopa vuosia ennen ensimmäistä kannabis kokeilua! Polttelen edelleenkin silloin tällöin, eikä masennus pahempaan suuntaan ole menossa.

7 10 2009
Neutraali

Kannabis todellakin voi ja AUTTAAKIN masenutunutta tuntemaan parempaa oloa ja parantamaan sitä kautta elämäänsä. On hyvä olo niin on myös aikaa miettiä mikä mättää ja kuinka jatkaa. Kannabis kohenta mielialaa ja tekee kaikesta mukavempaa (ellei itse mielen sisällä sekoile ja tee siitä negatiivista). Järki puhuu.

Käytä kannabista oikein = vietä monta kertaa tehokkaampaa ja mukavempaa elämää.

7 10 2009
jumppajamppa

Mahtavaa mahtavaa! katkaistaan medioilta niskat ja tuodaan totuus julki! Yrtti ei masenna, jos siitä ei tee “elämäntarkoitusta”. (mielipide)

8 10 2009
Samaa mieltä

“Yrtti ei masenna, jos siitä ei tee elämäntarkoitusta.” Tuota ei voisi paremmin sanoa! Vertaisin kannabista vaikkapa karkkiin/musiikkiin/urheiluun/terveysintoiluun/elokuvissa käyntiin tai muuhun vastaavaan hauskaan ajanvietteeseen, jotka voivat olla erittäin hankalia ongelmia käyttäjälleen, jos henkilöllä on taipumusta priorisoida tietty ajanviete överisti yli muiden. Selvinpäin pitäisi osata olla, ja arjesta/normaaliolosta kyetä nauttimaan, ettei koko ajan tarvitsisi lääkitä “tylsyyttään” jollain. Tietenkin urheilu on kannattavaa (mutta jollain se menee sosiaalisen elämän edelle pahasti, ja perheen kanssa ei vietetä aikaa)/ herkuttelu on mahtavaa toisinaan (mutta tiedetäänhän se, mitä tapahtuu, kun kohtuus unohtuu)/ pennut lintsaa koulusta, ku on kivempi olla kavereitten kaa ja vaikka kuunnella musiikkia… Onhan se helppoa etsiä syyllistä jostain, mutta yksinkertaisempaa olisi myöntää, että asenne on useimmiten valmiina, tai asenne kopioituu siitä seurasta, missä pyörii.

29 04 2010
mac

Kyllä!! Näin on! Tällähetkellä sitä niinä päivinä kun “polttelee” kävelis mielellään pihalla luonnossa kavereiden kans.. Mutta ei…
Asun semmosella paikkakunnalla mikä on suht pieni (alle 20000as.) ja saanut huumausaine rikoksen kannabiksesta siellä..
Ei ole enään mahdollista kulkea normaalisti ulkona, joidenkin ihmisten tuijottamatta ja supisematta mun “narkkari elämästä”
Joskus meinasin siihen kierteeseen tuomion jälkeen joutua,
ettei uskalla/kehtaa kulkea kadulla normaalisti koska leima on otsassa ja helppoa oli olla vaan kämpällä seinien sisäs katseilta piilos sen normi porukan kans ja miten sen ajan saikaan paremmin kulumaan kun päihteillä…
Valitettavasti monet kavereista jäivät tuohon 4 seinän loukkoon ja ovat tälläkin hetkellä pahasti tästä ns. “normaalimaailmasta” samasta syystä vieläkin n. 7 vuotta tapahtumien jälkeen eristäytyneitä.
Eivät saa töitä kun ei omalla paikkakunnalla oteta mihinkään jatkuvien kannabiksen käyttörikosten vuoksi, mikä taas ajaa rahan hakuun rikollisin keinoin ja tuomiot kasvavat. Ahdistus kasvaa täytyy hakee rauhottavia tms.
Tiedän jo itsekkin n.30-40 vastaavaa tapausta johon on johtanut kannabiksen käyttörikos tai saati jos olet vielä jollekkulle mennyt antamaan ko.ainetta, kenellä on ollut täysin normaali elämä muuten paitsi polttelevat joskus ganjaa. näiltä 30-40 tapaukselta putos elämä ja työt tai koulut täysin alta ja ovat nyt veronmaksajien elätteinä ja pelkästään sen takia että valtio on halunnut tästä asiasta rangaista..
Itse veikkaisin että samankaltaisia tapauksia maassamme on tuhansia..
käväsis vaan mieles että kannattasko ne sakkotulot käyttörikoksista ja ihmisten elämien tuhoominen muuttaa verotettavaksi päihteiden käytöksi.. luulis valtiollekkin tulevan homma hieman halvemmaks jopa kannattavaks.. Ai niin.. meillä asioista päättävät vielä ihmiset ketkä ovat mielipiteensä joskus -70-80luvuilla luoneet ja nyt jo niin vanhoja jääriä ettei uutta oikaistua mielipidettä asiasta enään voi luoda.. eihän ihminen voi myöntää olleensa joskus 25-35v sitten väärässä, mitä ne mun äänestäjätkään siitä aattelee kun eka sanotaan yhtä ja sit pitäski sanoo toista. Ja valitettavasti maamme korkein johto koostuu tällaisista henkilöistä.
Jos jollakulla jäi asian pointti ymmärtämättä niin kannattaa kysyä..

25 03 2012
K

saanko käyttää tota ”ei yrtti masenna jos sitä ei tee elämän tarkotuksesta” muita valistaakseni? :)

8 10 2009
Asiallista

Oikein! Nämä asiat pitäs tuoda esille, sitten kun se on laillista ni voi voi<3

10 10 2009
Jussi

Kyllähän se nyt vaan on niin että tuommoiset neljäkymmentä vuotta vanhat tutkimukset on olleet ja ovat edelleen aika syvältä…tuolloin väitettiin tutkimuksiin perustuen vaikkka mitä, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.. sama homma kannabiksen käytön haittojen kohdalla :)

22 10 2009
A--

Tässä ei ole huomioitu erästä seikkaa, etenkin nuorten kohdalla. Nimittäin rahankäyttö. Tietenkin tämä helpottuisi jos kannabis laillistettaisiin, mutta näillä katuhinnoilla ei päästä kovin pitkälle. Ja myös tosiaan käyttömäärä/tapa täytyy olla kohtuullinen, että mielummin pelkkää ruohoa kuin esim. samalla alkoholia. Eikä sellainen julkinen pössyttely oikein anna todellista kuvaa sen hyödyistä. Muuten kyllä tosi hyvä artikkeli :)

9 11 2009
Asiaa

Vihdoinkin näkee kannabiksesta oikeanlaista asiaa ja tietoa. Näiden tetojen ja faktojen pitäisi ehdottomasti päästä julki kaikken esille,

Keep up the good work!

18 11 2009
Just niin...

erittäin hyvin kerrottu miten asiat oikeesti on, ärsyttää ihmiset ketkä ei voi vain hyväksyä noin selviä faktoja. LEGALIZE JAH HERB…peace

4 02 2010
Totuus kannabiksesta - MS-potilas

[...] Viisi asiaa, joita media ei halua sinun tietävän kannabiksesta. [...]

5 03 2010
Hyvä!

Todella hyvä artikkeli täynnä oikeaa asiaa!

9 03 2010
Outonomi

Tämä oli jotain todella absurdia kun kuulin haastattelun radiossa. Tutkija pyrkii syrjäyttämään lääkekannabiksen synteettisellä lääkkeellä joka tuottaisi samaa vaikutusta keinotekoisesti, mitä kannabis tekee luonnollisesti. Tämä lääke pitäisi vielä testata ensin eläimillä yms…

http://www.uef.fi/uef/vaitostiedotteet1;jsessionid=72A6092B64AE6585113DF6AC4317C508?p_p_id=101_INSTANCE_iQ9J&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_pos=2&p_p_col_count=5&_101_INSTANCE_iQ9J_struts_action=%2Fasset_publisher%2Fview_content&_101_INSTANCE_iQ9J_urlTitle=20100206-endokannabinoideja-pilkkovien-entsyymien-estajat-lupaavia-laakeaineita&_101_INSTANCE_iQ9J_type=content&redirect=%2Fuef%2Fvaitostiedotteet

18 03 2010
Nimetön

Lääkkeestä yritetään tehdä lääkettä ja kolikko kiertää. (The Union : Business behind getting high)

10 03 2012
d.o.d

Yksi syy kannabiksen kieltoon on luultavasti se, että kun kannabista alettaisii käyttää kipu- yms. lääkkeenä niin lääkefirmat menisi konkurssiin. Lääkefirmat ovat vähintään yhtä kieroja kuin rakkaat “kansan”edustajamme.

9 03 2010
ei huumeille

kuka uskoo kuka ei…minä en usko tuollaista sontaa. Käsittämätöntä päihteiden käytön ylistämistä. Aivot tuottaa kaiken mitä terve ihminen tarttee. Ei huumeilla tartte pehmittää vitutusta. Jos vituttaa niin silloin vituttaa ja kun kaikki menee hyvin niin silloin ei vituta vaan kaikki tuntuukin menevän hyvin…ajatelkaa omilla aivoilla ja aivojenne tuotteilla…huh huh

8 04 2011
Nimetön

onhan se totta et ihanteellista olis ku ei “tartteis” mitään päihteitä tai lääkkeitä, mut tosiasia on et joskus on mukavaa saada vähän vaihtelua oloonsa, vaikkei niin kurjaa oliskaa… sitäpaitti sekä alkoholin että hampun kautta pystyy tavallaan tutustumaan itteensä vähän uudella tavalla :) jännä nähdä mitä tapahtuu ku alkoholi auttaa hiuka vapautumaan, ja mille kaikelle nauraa ku on poltellu – musiikkiki kuullostaa usein ihan erilaiselta ^-^

10 03 2012
d.o.d

kyse ei ehkä kuitenkaan ole ylistämisestä vaan ehdottomasti VALISTAMISESTA!! Muista puheesi seuraavalla kerralla kun olet vetänyt sen viina lekan naamaas;)

11 03 2010
Tonppa

Asiaa täysin samaa mieltä!!!

21 03 2010
jani

http://www.iltalehti.fi/mieli/2010030411238765_md.shtml
jaksaako joku käydä kirjottamassa nämä faktat iltalehden keskusteluun, itse en halua kirjautua kyseisen roskalehden maailmaan. peace out!

10 03 2012
d.o.d

Yritetty on, mutta ei ole julkaistu. Ei tälläisiä tutkimuksia haluta julkaista lehdissä. Kansahan nousisi barrkaadeille, kun on heitä vuosikymmenien ajan kusetettu:)

18 05 2010
Rikkrakk

Jos nyt kerron teille mikä luo kannabis- masennuksen, jos sellaista edes esiintyy “oikeasti” missään. Eli yhteiskunta ja kieltolaki.

Miettikääs nyt hyvät ihmiset.

10 10 2010
Rastaboy_95

Yo! Kannabis tekee viisaammaks ja on parasta lääkettä. :D D
Se parantaa aivojen ja keuhkojen laatua, mutta alkoholi on pahasta !!!!!!!!!
Peace, brothers :D DDDD
smoke da herb XDDd

29 11 2010
Kokeilua jatkossa?

Nämä artikkelit (tai niiden nettilinkit) kannattaisi koota esim. Youtube- ja Facebook-sivustolle: tarvitaan asiallista, mediassa vääristämätöntä tiedonjakamista suurelle yleisölle, ilman suurta tunteiden paloa!

Ongelmana lienee pitkälti se, että lääkefirmoissa ja niihin koukutetuissa tahoissa (esim. lääkärien ammattikunta jne.) liikkuu liian suuret rahat esim. kivunhoidossa (+ monissa muissakin sairauksissa), ja mikäli luonnonkasvitietous kasvin auttavan vaikutuksen osalta lisääntyisi yleisön joukossa, kuten tekee joka tapauksessa (hyvä hyvä!), se tietää varmaa (?) tappiota lääkefirmojen tuloille kuten myös lääkärien sponssirahoitukselle jne….

Aion kokeilla sairauteeni jatkossa tätä lääkefirmojen tulojen kuritusta!

Pidetään kasviaihetta yhdessä esillä!

MS-potilas ja tutkija

12 11 2011
Nimetön

Olen samaa mieltä että jaetaan tietoa, mutta asiallisesti ja ilman suurta tunteiden paloa. Itse olen ollut pitkän aikaa juuri kannabiksen käyttäjien ylistyslaulujen ja taas vastustajien jyrkistä mielipiteistä takia hieman epäileväinen koko aineen suhteen. :D

Kiinnostus on kuitenkin näinä parina vuonna tähän luonnontuotteeseen kasvanut, saadessani lisää tietoa asiasta.

13 03 2012
Nimetön

mul lähti masennus kannabiksella masennuslääkkeet teki paranoidiks ja sai romahtamaan ja lisäksi toi sairaudentunteen joten polttelen päivittäin se myös vei unettomuuden mennessään lisäksi auttaa stressiin sekä urheilusta palautumiseen mulla mutta kaikille sopii joku tietty aine

14 03 2012
Nimetön

Niin ja alkoholihan EI aiheuta masennusta?!? Kyllähän toi myssyttely ainakin omasta mielestäni on paljon turvallisempaa jos kokonaiskuvaa katsotaan. Pistäkää vihertuotteet kiertoon

15 03 2012
Nimetön

Ei enää alkoholia minulle, yrtti se on joka miehen (ja naisen) tiellä pitää! Masennus lähti(toisin kuin firmojen “lääkkeillä”, elämänlaatu parantunut, ja yleensäkin maailman näkeminen aivan uudessa valossa! Voi kun olisi ollut teinivuosina ganjaa tarjolla, olisi jäänyt melkoinen elämänjakso ehkä kokematta.. Mutta nyt uudet tuulet puhaltakoon. Itselleni paras päihde, lääke, rentouttaja tulkoon lailliseksi, ja ihmisten elämänlaatua kohottamaan! Tokihan yrtti ei kaikille sovi, mutta eihän viinakaan? Tai vaikka tomaatti! :D

31 03 2012
Minä

10 vuotta jatkuvaa hermosärkyä. Enkä puhu mistään “että vähän vihloo”, Hoidettu nyk. kipulääkkeillä Tramal, Oxycontin, jotka jo ovat paljon vahvempia aineita kuin kannabis. Sain vajaa vuosi sitten lääkekannabisreseptin, jolla koittelin ensin teenä, löytää oikeaa annostusta hermokivun taltuttamiseen. Siirryin polttamisen kautta vaporisaattoriin. Ensin tuntuu oikeasti että se vuosia jännittyneessä tilassa oleva jalan hermo LEPÄÄ eikä eikä tuota helvetillistä tuskaa. Kovasti saa minulle saarnata kannabiksen haitoista verrattuna Tramal, Oxycontin. Silti asiantunteva kipulääkäri sanoo että kannabiksen teho on paljon pienempi kuin ed. mainittujen lääkkeiden. Mutta se toimii, eli mieluummin kannabis vapolla kuin kemialliset kipulääkkeet, jotka ei edes anna toivottua tulosta.

18 04 2012
Nimetön

Sinun kohdallasi (Minä-nimimerkki) ymmärrän kannabiksen käytön ja hyvä että siitä on todellista apua. Sen sijaan en ymmärrä kannabiksen ylistämistä ihmeaineena. Katsoisin että terveet ihmiset eivät sitä tarvitse, tosin terveitä on vähän..en lähtisi kenellekkään puhumaan ylityspuheita kannabiksestakaan. kaikissa aineissa lienee toinenkin puoli, ollaan rehellisiä,..jopa kahvissa on hyvät ja huonot puolensa XD.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.